Takaisin
18.9.2017 klo 13.16

U23-naiset taipui niukasti Tanskalle

Jaa:

Alle 23-vuotiaiden naisten maajoukkue taipui sunnuntain Ballerupissa pelatussa maaottelussa 0-2 (0-1) –tappioon Tanskalle.

Tanska iski ottelussa kummankin jakson lopussa. 1-0-maali syntyi tauon alla puskulla sivuvapaapotkusta ja loppulukemat aivan ottelun päätöshetkillä Suomen kannalta epäonnekkaasti käsivirheestä tuomitusta rangaistuspotkusta.
 
Maat kohtasivat vastaavassa maaottelussa vuosi sitten ja tuolloin Tanska oli vahvempi maalein 5-0. Nyt ottelu oli sekä tuloksen osalta että pelillisesti täysin erinäköinen päävalmentaja Rosa Lappi-Seppälän mukaan.
 
- Jos vertaa  siihen vuodentakaiseen, niin kyllä tässä oli ihan selkeä tasonnosto meiltä. Peli oli ennakkoluulotonta ja kaksinkamppailuihin mentiin voimalla, Lappi-Seppälä kiitteli.
 
- Puolustuspelissä onnistuimme tekemään niitä asioita,, joita etukäteen haettiin ja pystyimme myös aika hyvin pitämään palloa – toki Tanska sai ajoittain aika lailla painetta. Meillä oli kuitenkin paikkoja maalintekoonkin ja vähän 2-0-numerot harmittavat. Tuntuu että meillä oli mahdollisuudet parempaankin, vaikka lähtökohtiin nähden tulos olikin ihan hyvä.
 
Lappi-Seppälä näki Suomen joukkueen vastanneen hyvin huutoon huolimatta lyhyestä parin päivän valmistautumisajasta.
 
- Tämä joukkue ei kovin paljon yhdessä ole ja tämä oli kaikkineen erittäin antoisa tapahtuma. Olen pelaajista ylpeä, paljon sovittuja asioita pystyttiin myös toteuttamaan kentällä.
 
Erikseen päävalmentaja nosti vielä esille kolme pelaajaa.
 
Tiia Savolainen oli todella positiivinen, Linda Nyman keskikentällä erittäin vahva ja Hanna Ruohomaa kärjessä teki oikein hyvää työtä, Lappi-Seppälä luetteli.
 
Pelituntumaa saatiin myös kaikille mukana olleille pelikuntoisille pelaajille vaihtojen myötä. Loppuminuutit Suomi joutui pelaamaan vielä pienen kolhun takia vajaalla, kun kaikki vaihdot oli jo ehditty tehdä.
 
Tanska – Suomi 2-0 (1-0)
42. 1-0
89. 2-0 rp.
 
Suomen kokoonpano:
Pauliina Tähtinen PK-35 Vantaa >> 46. Elsa Sulku Pallokissat
Emma Santamäki TPS >> 46. Nea Lehtola Ilves
Tiia Peltonen PK-35 Vantaa >> 75. Maaria Roth Ilves
Janni Laakso FC Honka (C)
Mimmi Nurmela PK-35 Vantaa
Tiia Savolainen TPS
Linda Nyman FC Honka >> 75. Tessa Rinkinen HJK
Eveliina Summanen HJK >> 46. Riikka Ketoja TPS
Vilma Hakala HJK >> 60. Anni-Maija Kauppila Pallokissat
Tia-Maria Jaakonsaari PK-35 Vantaa >> 60. Roosa Toivanen PK-35 Vantaa
Hanna Ruohomaa TPS >> 75. Aino Kröger Pallokissat
 
Ei kokoonpanossa:
Roosa Bröijer PK-35 Vantaa (loukkaantunut)