Takaisin
5.9.2018 klo 22.25

U19-pojat kohtaavat Kreikan torstaina ja sunnuntaina

Jaa:

U19-pojat (2000) jatkavat valmistautumistaan lokakuun EM-karsintaan kaksoismaaottelulla Kreikkaa vastaan torstaina ja sunnuntaina.

Vuonna 2000 syntyneet pojat ovat kohdanneet tänä vuonna Kyproksen kahdesti maaliskuussa ja osallistuneet Liettuassa Baltic cupiin kesäkuussa. Joukkue on kokenut syyskuun leirille melko suuria muutoksia, sillä mukaan on nostettu muun muassa useita alkuvuoden EM-kisajoukkueessa pelanneita nuoria.

 

- Kisat olivat iso buusti niille pelaajille, mutta varmasti myös muille siinä mielessä, että he haluaisivat kokea arvokisat. Kotikisat ovat tietysti vielä arvokkaammat. Meillä on myös tässä joukkueessa hyvä usko omaan tekemiseen, päävalmentaja Kai Nyyssönen toteaa.

 

- Nyt jatkamme valmistautumista, että pystyisimme suorittamaan maksimaalisella tasolla karsinnoissa Virossa. Meillä on hyvin motivoitunut joukkue ja kaikkien pitää ansaita peliaikansa, kilpailu on kovaa.

 

Kreikka-ottelut ovat joukkueen viimeinen tapahtuma ennen 10.-16.10. Virossa pelattavaa EM-alkukarsintaturnausta. Mukaan valittu joukkue on Nyyssösen mukaan jo varsin lähellä lopullista karsintajoukkuetta. 

 

Suomen joukkue kokoontui Eerikkilään tiistaina ja harjoitteli heti kertaalleen. Keskiviikon ohjelmaan mahtui kaksi treeniä ja torstaiaamuun vielä yksi kevyempi tapahtuma. Torstain ottelu pelataan Hämeenlinnassa klo 18, jonka jälkeen edessä on kaksi välipäivää. Toinen osa pelataan Eerikkilässä sunnuntaina klo 11.

 

- Kuten todettua meillä on tullut joukkueeseen paljon muutoksia, joten on hyvä saada vähän enemmän harjoituksia kuin normaalisti. Olemme käyneet läpi hyökkäys- ja puolustuspelaamista sekä erikoistilanteita. Toki kaikki harjoitukset ennen ensimmäistä peliä ovat mahtuneet 24 tunnin sisään, joten siinä on paljon tietoa sulatettavana. Meillä on nyt viime tapahtumaan verrattuna kymmenen uutta pelaajaa. 

 

- Tekemisen taso harjoituksissa on ollut todella hyvää ja tuntui ainakin, että pelaajat sisäistivät asioita. Kaikki ovat olleet hyvin läsnä ja haluavat kilpailla paikasta karsintajoukkueeseen. 

 

Suomi kohtaa karsinnoissa Tanskan, Italian ja isäntämaa Viron. Kreikka puolestaan pelaa jatkopaikoista Gibraltarin, Romanian ja Bulgarian kanssa. Nyyssösen mukaan Kreikka-ottelut palvelevat erinomaisesti avauspeliä Tanskaa vastaan.

 

- Kreikka on lohkonsa ykkössijoitettu. He pelasivat kesällä isossa urheilutapahtumassa Mediterranean Gamesissa neljä ottelua ja voittivat muun muassa Ranskan ja Turkin. Tulemme saamaan vastaan vahvan joukkueen, joka on meille hyvä mittari. 

 

Tobias Fagerström loukkaantui seurajoukkueeseen viikonloppuna ja joutui jäämään leiriltä pois. Tuure Mäntynen liittyy joukkueen mukaan Kaiserslauternista torstaina. Suomen joukkueen löydät täältä.

 

Otteluihin ja vapaa pääsy ja ne näkyvät suorina myös Huu-tv:ltä
To 6.9. klo 18.00 Suomi – Kreikka Kaurialan urheilukenttä, Hämeenlinna
Su 9.9. klo 11.00 Suomi – Kreikka Eerikkilä Areena, Tammela