Takaisin
24.5.2018 klo 14.42

U18-tytöt nimetty maajoukkueleirille

Jaa:

Ⓒ Jussi Eskola

U18-tyttöjen maajoukkue leireilee Pajulahdessa 5.-7. kesäkuuta.

Kolmipäiväinen leiri on joukkueelle osa valmistautumista syksyllä alkaviin U19-ikäluokan EM-karsintoihin. Päävalmentaja Marianne Miettinen on nimennyt leirille 20 pelaajan vahvuisen ryhmän.

 

- Edellinen leirimme oli helmikuussa ja silloin tarkkailimme pelaajia ennen kaikkea vuonna 1999 syntyneiden EM-jatkokarsintaan. Nyt voi sanoa, että aloitamme vuonna 2000 syntyneiden oman projektin. Päätähtäin on tietysti lokakuun karsinnoissa, Miettinen toteaa.

 

- Tämä on tärkeä tarkastuspiste siitä missä pelaajat menevät. Lokakuuhun on aikaa, joten voimme hyvin käydä läpi asioita muun muassa pelaajien arjesta.

 

Miettinen oli mukana Liettuassa, kun U17-tytöt sijoittuivat EM-kisoissa kolmanneksi ja lunastivat paikan marraskuun MM-lopputurnauksesta Uruguayssa.

 

- Tuo menestys antaa valtavasti energiaa meille kaikille. Se on palaute, että seuroissa, piireissä ja alueissa tehdään myös oikeita asioita. Toivon, että se antaa energiaa kaiken ikäisille pelaajille. Suomalaiset ovat rohkeita ja suomalaiset ovat hyviä. Onnistumisia tulee, kun tekee kovasti töitä. Tämä toi buustia koko suomifutikselle, ei vain tyttöpuolelle.

 

U18-tytöt päättävät Pajulahden leirin torstaina 7.6. harjoitusotteluun Ilveksen Naisten Liigan joukkuetta vastaan. Suomi kohtaa lokakuun EM-alkukarsinnassa Unkarissa emäntämaan, Moldovan ja Makedonian.

 

Joukkue leirille:

Katriina Talaslahti FC Bayern München

Riina Isokääntä TiPS

Amalia Härkönen TPS

Eerika Hämäläinen HJK

Sanni Ojanen Ilves

Kiira Lehtonen TPS

Saana Hartikainen Pallokissat

Filippa Kilponen PK-35 Vantaa

Julia Haikonen HJK

Ronja Isokääntä TiPS

Leena Mankki JyPK

Eveliina Kotro Ilves

Elli-Noora Kainulainen PK-35 Vantaa

Monica Hagström Umeå IK

Tuuli Siponen HJK

Jasmin Leppioja PK-35

Siiri Koivula TiPS

Roosa Tuominen Ilves

Kia Voutilainen FC Hertta

Henni Rinkinen FC Hertta