Takaisin
4.3.2019 klo 20.19

U18-pojat nimetty Montenegron maaotteluleirille

Jaa:

Ⓒ SPL / Jussi Eskola

U18-poikien maajoukkue matkaa maaliskuun puolenväliin Montenegroon, jossa vastassa on isäntämaa kaksoismaaottelussa.

Suomen joukkue leireili Eerikkilässä helmikuun lopulla ja päävalmentaja Kai Nyyssösen mukaan sen pohjalta oli tavallaan helppo lähteä nimeämään joukkuetta Montenegroonkin.

- Meillä on nyt leirin myötä aika hyvä kuva pelaajista. Sikäli oli positiivistakin ongelmaa, että hyviä pelaajia jäi tämän ryhmän ulkopuolellekin. Lähdemme nyt matkaan 2+18 pelaajan ryhmällä ja tarkoitus on, että jokainen pelaa ainakin yhden kokonaisen ottelun, Nyyssönen kertoi.

Kokonaan uutena nimenä mukana on Daniel Enqvist. Sen sijaan sellaisia tuttuja pelaajia kuin Maximus Tainiota ja Benjamin Hiekkasta ei ryhmässä loukkaantumisten takia nähdä.

- Suhteellisen tuttuja pelaajia mukana kokonaisuutena kuitenkin on. Loukkaantumiset ovat tietysti aina ikäviä. 

Kohti Montenegroa Suomi matkaa maanantaina 19.3. ja ensimmäinen ottelu on edessä torstaina.

- Hyvällä mielellä matkaan lähdetään. Alla on hyvä leiri, jossa päästiin käymään asioita läpi ja nyt päästään sitten ottelutilanteessa kokeilemaan samoja asioita. On hieno juttu, että meillä on nyt koko viikko aikaa leirillä ja saamme harjoiteltua ja otettua tuntumaa hyvin jo ennen ensimmäistä ottelua, Nyyssönen toteaa.

Harjoitukset paikan päällä tulevat sikälikin tarpeeseen, että moni pelaaja pääsee pitkästä aikaa kesäisempiin oloihin. Samalla saadaan omaa pelaamista hiottua.

- Keskitymme pitkälti omaan tekemiseen. Ensimmäisen ottelun jälkeen sitten tiedämme vastustajasta enemmän ja voimme sen mukaan miettiä onko tarpeen jotain muuttaa toiseen otteluun.

- Saamme nyt joka tapauksessa hyviä kansainvälisiä otteluita. Nykyään mikään peli ei ole helppo ja sen mitä olemme Montenegron eri ikäluokkia nähneet, niin sieltä tullaan varmasti kovaa päälle, Nyyssönen ennakoi.

Pelaaminen – nimenomaan oma pelaaminen – on tärkeässä roolissa, mutta Nyyssösen mukaan kohti syksyllä alkavia EM-karsintoja tähdätään laajemmallakin tasolla.

- Joukkueen toimintatapoja käydään samalla koko ajan läpi matkalla kohti karsintoja. Pyrimme löytämään hyvän rytmin, joka myös toistuu aina samana, jolloin pelaajatkin tietävät tarkalleen miten asiat menevät.

Ottelut (paikallista aikaa) 
To 21.3.2019 klo 15.00 Montenegro – Suomi Podgorica (FC Kom Stadium)
La 23.3.2019 klo 15.00 Montenegro – Suomi Podgorica (OFK Titograd Stadium)
Ottelupaikat ovat muuttuneet alkuperäisestä.

Pelaajat leirille:
Terry Ablade Fulham FC
Robbie Azodo FC Honka
Oliver Antman FC Nordsjælland
Selman El Baset FC Ingolstadt 04
Daniel Enqvist Åtvidabergs FF
Pyry Hannola FC Midtjylland
Janne-Pekka Laine Ilves
Joel Laitinen PEPO
Kevin Larsson HIFK
Otto Ollikainen HJK
Tuomas Pöyhönen HJK
Patrik Raitanen Liverpool FC
Oskari Sallinen FC Groningen
Arlind Sejdiu FC Honka
Viljami Sinisalo Aston Villa FC
Anssi Suhonen Hamburger SV
Jeremiah Streng SJK
Julius Tauriainen HJK
Maximo Tolonen SJK
Väinö Vehkonen HJK (nimetty Noah Nurmi Esbjerg fB tilalle 17.3.)