Takaisin
9.5.2019 klo 22.19

Poikien minialueturnauksessa annettiin maajoukkuenäyttöjä

Jaa:

Ⓒ SPL

Eerikkilässä järjestettiin keskiviikkona 8. toukokuuta vuonna 2004 syntyneiden poikien minialueturnaus, joka kokosi peräti 90 ikäluokan pelaajaa koko Suomesta kohtaamaan toisensa viidessä eri aluejoukkueessa.

Tuloksellisesti turnauksen paras joukkue oli Pohjanmaa, joka voitti neljästä pelistään kolme. Länsi pelasi tappiottomasti, mutta jäi kakkoseksi kahdella voitolla ja kahdella tasapelillä. Etelä oli kolmas, Pohjoinen neljäs ja Itä viides.

Minialueturnauksessa pystyi helposti aistimaan pelaajien kovat näyttöhalut ja tietynlaisen jännityksenkin. Vuonna 2004 syntyneiden maajoukkue julkistetaan ensimmäisiin maaotteluihin vielä kuluvan viikon aikana.

- Minialueturnaus on tärkeä osa U15-vuoden kalenteria. Sen ajankohta räätälöidään tukemaan maajoukkuetoimintaa ja se tarjoaa mahdollisuuden nähdä yhden päivän aikana lähes sata pelaajaa. Arvokasta on sekin, että turnaus kokoaa yhteen sekä Palloliiton että seurojen valmentajia, U15-U17-poikien maajoukkueiden päävalmentaja Erkka V. Lehtola totesi.

Minialueturnauksen ottelut olivat vauhdikkaita, kestoltaan vain 1 x 35 minuuttia. Kukin joukkue kohtasi toisensa, joten kaikille tuli neljä peliä.

- Seuravalmentajia ja -toimijoita oli jälleen paljon paikalla, mikä on ilahduttavaa. Esimerkiksi kaikista Lännen seuroista, joista joukkueessa oli pelaajia, oli edustusta myös katsomossa. Se on tärkeää, jotta valmentajat näkevät, miten heidän pelaajansa pärjäävät astetta vaativammassa ympäristössä, Lännen aluevalmentaja ja minialueturnauksen järjestelyistä vastannut Teemu Eskola iloitsi.

- Samalla seuratoimijat näkevät, mitä me pelaajilta vaadimme. Minulla onkin vahva tunne siitä, että seuroissa koko ajan vahvistuu tietämys ja ymmärrys, mitä pelillisiä asioita maajoukkuetoiminnassa painotamme ja miksi, Eskola jatkoi.

U15-poikien maajoukkue isännöi toukokuun lopussa neljän maan turnausta, jossa kohdataan Puola, Slovakia ja Unkari.

- Olemme nyt nähneet 04-ikäluokan pelaajia viime kesän Huuhkajaturnauksessa, valtakunnallisessa C14-lopputurnauksessa, alueleireillä, marraskuun Tähtitarhassa ja nyt Minialueturnauksessa. Lisäksi noin 30 pelaajaa oli mukana helmikuun maajoukkueleirillä. Näiden päälle tulevat vielä poikien esitykset omissa seuroissaan, Lehtola kertaa.

- Tästä kaikesta informaatiosta huolimatta valinnat toukokuun lopun neljän maan turnaukseen ovat vaikeita. Positiivinen ongelma on se, että ainakin tällä hetkellä muutamille pelipaikoille on useita kiinnostavia vaihtoehtoja. Osa heistä pääsee nyt mukaan, osa joutuu odottamaan vuoroaan myöhempiin tapahtumiin. Toisaalta muutamille pelipaikoille vaihtoehtoja näyttää tässä vaiheessa olevan selvästi vähemmän. Tämäkin on tuttu juttu aiemmista ikäluokista, Lehtola muistuttaa.

Minialueturnauksen tulokset:
Pohjoinen – Pohjanmaa 0-1
Länsi – Itä 0-0
Etelä – Pohjoinen 2-1
Pohjanmaa – Itä 1-0
Etelä – Länsi 1-1
Pohjoinen – Itä 3-0
Pohjanmaa – Etelä 2-0
Pohjoinen - Länsi 0-4
Pohjanmaa – Länsi 1-3
Itä – Etelä 0-3