Takaisin
16.5.2019 klo 22.57

PIF vahvempi Kuukauden ottelussa

Jaa:

Länsi-Suomen Kolmosen toukokuun ottelu pelattiin torstaina Turun Urheilupuiston Yläkentällä. Kotijoukkue TPK heräsi toisella jaksolla, mutta se ei tuonut palkintoa ja pisteet matkasivat PIF:n mukana Paraisille. Ratkaisu nähtiin rangaistuspilkulta.

Avausjakso oli alusta alkaen vahvaa PIF:n hallintaa. Aktiivinen ja korkea prässi ei antanut kotijoukkueelle juurikaan mahdollisuuksia rakentaa peliä. Ottelun avausmaali nähtiin jo yhdeksännellä peliminuutilla. Gesim Voca pelasi pallon alueen sisälle Arsalan Azizille ja tämän poikittaissyöttö löysi lähes maaliviivalta Jonas Lehtisen. Hänellä oli helppo työ viimeistellä.

TPK sai ensimmäisen paikkansa noin vartin kohdalla, kun Marno Lastulan kova veto läheltä testasi PIF-maalivahti Arnold Uschanoffin näppien pitävyyttä. Uschanoff torjui hienosti pallon kulmaksi.

PIF piti valtaosan ensimmäisestä puoliajasta palloa ja hallitsi peliä selvästi. Maaliaan lukuun ottamatta vieraat eivät kuitenkaan makoisiin paikkoihin päässeet. PIF:n aktiivinen prässi ja nopea pallon liikuttelu ajoivat TPK:n alakynteen ja veivät Kerholta tilan oman pelinsä rakenteluun. Keskialueella punapaitojen peliä pyörittivät mallikkaasti Behar Cimili ja Yasser Al-Musawi.


Arsalan Azizi tarjoili hienon syötön PIF:n avausosumaan.

TPK:n harvat maalipaikat ensimmäisellä jaksolla tulivat Marno Lastulalle, joka pyrki tuttuun tapaan aktiivisesti ratkaisuihin. TPK ei kuitenkaan saanut juuri minkäänlaisia pallonhallintajaksoja tai pitkiä hyökkäyksiä avauspuolikkaalla. Niin vahvaa oli PIF:n peli. Tauolle siirryttiin kuitenkin vain 0-1 lukemissa.

TPK pääsi peliin mukaan

Päätösjaksolle PIF tuli selvästi laiskemmin ja pelin luonne muuttui. Ottelu alkoi aaltoilla selvemmin molempiin suuntiin ja ensimmäinen hyvä maalipaikka tuli vieraille. Tuomas Leino nyrkkeili pallosta ohi PIF:n sivuvapaapotkusta, mutta onnekseen sai pallon uudelleen haltuunsa ennen maalipaikkaa kärkkyvää PIF-hyökkääjää.

Toisellakin jaksolla TPK lähti hyökkäyksiin varsin hitaasti ja vaarallisia pystyynjuoksuja ei kukaan sinipaidoista halunnut tehdä. PIF ei kuitenkaan enää ollut niin aktiivinen kuin avausjaksolla ja se päästi TPK:n peliin mukaan.

Kotijoukkueen maali syntyi, kun kymmenisen minuuttia oli toista puoliaikaa pelattu ja se oli komea. Marno Lastula ohitti hienosti PIF-pelurin keskialueella ja pelasi pallon todella taitavasti PIF:n puolustuslinjan taakse Jyri Sundinille. Tämä viimeisteli varmasti pallon takanurkkaan.


Jyri Sundin teki TPK:n ainoan maalin. 

Heti maalin jälkeen PIF:n Behar Cimili kokeili kaukolaukauksella Tuomas Leinon torjuntataitoja TPK:n maalilla, mutta Leino pelasti tilanteen kulmaksi.

PIF:n voittomaali syntyi keskustelua herättäneestä rangaistuspotkusta. Punaiset pääsivät TPK:n kulmapotkun jälkeen nopeaan vastahyökkäykseen ja Tuomas Leino joutui kaatamaan Jonas Lehtisen. TPK protestoi tilannetta voimakkaasti ja erotuomari Aleksi Makkonen kävi tuomiosta vielä keskustelua läheltä tilanteen nähneen avustavan erotuomarin kanssa. Tuomio piti ja Gesim Voca tälläsi pilkun vasempaan ylänurkkaan.

TPK:lla oli vielä mahdollisuus tasoittaa pari minuuttia PIF-pilkun jälkeen, kun Marno Lastula tälläsi sivuvaparin jälkeen voimalla läheltä. Arnold Uschanoff pelasti tilanteen hienolla torjunnalla.

Lisämaaleja ei nähty ja vaikka PIF ei toisella jaksolla peliä enää dominoinutkaan, niin sen voitto oli ansaittu.


Behar Cimili oli dominoiva pelaaja PIF:n keskikentällä. Mies palkittiin vieraiden Ottelun pelaaja -palkinnolla.

PIF-käskyttäjä Stefan Strömborg oli tyytyväinen kolmeen pisteeseen.

- Kliseehän tämä on, mutta kyllä meidän olisi pitänyt pystyä tappamaan peli aikaisemmin. Emme kuitenkaan tehneet niin ja TPK pääsi toisella jaksolla mukaan peliin.

- Me aloimme tuijottaa tulostaulua ja maali toi TPK:lle lisää uskoa. Onneksi saatiin kuitenkin voitto, iloitsi Strömborg.

Ottelun pelaajan palkinnon kotijoukkueelta pokkasi vasta toisen pelinsä TPK:ssa pelannut Joel Kontkanen. Hän pelasi vahvan ottelun keskikentän pohjalla. PIF:n puolelta ottelun pelaajaksi valittiin näkyvästi peliä keskialueella johtanut Behar Cimili.


TPK:n paitaan siirtynyt Joel Kontkanen oli Kerhon Ottelun pelaaja.

Turun Seutusanomat palkitsi tässäkin Kuukauden ottelussa pelin Yritteliäimmän pelaajan ja hän oli TPK-kapteeni Jyri Sundin.

Toukokuun ottelun voi katsoa tallenteena Turun Seutusanomien sivuilta: https://turunseutusanomat.fi/kolmonen/

Ottelun tilastot löytyvät täältä: https://www.palloliitto.fi/ottelu/1206850

Kesäkuussa Maskussa

Seuraavat Kolmosen Kuukauden ottelut on valittu. Kesäkuun otteluna nähdään 7.6. klo 18.30 alkaen Maskussa pelattava kärkipään joukkueiden ottelu Masku – Wilpas.

Heinäkuun ottelu on Kupittaa 1:llä 24.7. klo 19.15 alkaen pelattava FC Inter2 – SoVo.