Takaisin
24.3.2017 klo 20.59

Nopeat takaiskut Huuhkajien turma

Jaa:

Huuhkajien vierailu Turkkiin päättyi mollivoiottoisesti, kun isännät olivat MM-karsintaottelussa vahvempia lukemin 2-0 (2-0).

Kaksi nopeaa maalia

Kamppailu sai Suomen kannalta mahdollisimman hankalan alun, sillä Turkki onnistui ensimmäisen vartin aikana maalinteossa kahdesti. 
 
Ottelun yhdeksännellä minuutilla Turkki sai hyökkäyksen vasemmalta laidalta. Keskitys, kantapääjatko ja pallo oli Cenk Tosunilla, joka jatkoi pallon lähietäisyydeltä verkkoon.
 
Sama mies oli asialla neljä minuuttia myöhemmin. Turkin numero ysi puski oikealta tulleen kulmapotkun suomalaispuolustuksen keskeltä tolpan kautta maaliin.
 
Takaiskujen jälkeen Suomi sai pelijuonesta kiinni ja pystyi luomaan prässillä painetta Turkin päätyyn. Paria kulmapotkua vaarallisempaa Suomi ei tuossa vaiheessa kuitenkaan pystynyt luomaan. 
 
Ottelun 42. minuutilla Suomi oli todella lähellä kavennusta. Pallo pomppi Perparim Hetemaj´lle, jonka kierteinen laukaus rangaistusalueen rajan takaa kolahti ylärimaan. 
 
Toinen puoliaika jatkui siitä mihin ensimmäinen jäi. Suomi teki kovasti töitä, mutta kunnon maalipaikkoihin pääseminen oli työn ja tuskan takana. Heti toisen puolikkaan alkuun Robin Lod pääsi hyvään laukaisupaikkaan, mutta askeleet eivät aivan osuneet kohdilleen.
 
Ottelun viimeisen puolituntisen kuva ei eronnut aiemmasta. Kumpikaan joukkue ei päässyt vaarallisiin maalintekopaikkoihin. Pelin 89. minuutilla Suomi pääsi nopeaan vastahyökkäykseen, mutta Eero Markkasen syöttö ei löytänyt omia. Turkki sai loppuhetkillä kovan hässäkän Suomen maalille, mutta ylärima pelasti Huuhkajat lisätakaiskuilta.
 
Turkki-Suomi 2-0 (2-0)
9. min 1-0 Cenk Tosun
13. min 2-0 Cenk Tosun
 
Suomen kokoonpano
1 Lukas Hradecky
2 Paulus Arajuuri (var.)
3 Niklas Moisander (C)
6 Alexander Ring (var.)-> 83. 21 Petteri Forsell
7 Robin Lod
8 Perparim Hetemaj
10 Teemu Pukki (var.)
13 Kari Arkivuo
16 Sakari Mattila (var.)-> 67. 14 Moshtagh Yaghoubi
18 Jere Uronen (var.)
20 Joel Pohjanpalo -> 72. 9 Eero Markkanen
 
Vaihdossa:
12 Jesse Joronen
23 Walter Viitala
4 Joona Toivio
5 Sauli Väisänen
11 Rasmus Schüller
15 Markus Halsti
17 Janne Saksela
19 Juha Pirinen
22 Jukka Raitala