Takaisin
29.3.2018 klo 15.17

Naisten futsalmaajoukkue nimetty Eerikkilän leirille

Jaa:

Ⓒ Orange Pictures

Naisten futsalmaajoukkue kokoontuu leirille Eerikkilään huhtikuun puolessa välissä ja mukana leiriryhmässä on useampiakin uusia nimiä.

Naisten futsalmaajoukkue on pelannut ensimmäisen täyden talvensa suhteelliseen vakiintuneella ryhmällä ja nyt on hyvä paikka antaa tilaisuus myös uusille kasvoille.

- Kun kyseessä ei ole suoraan otteluihin valmistava leiri, niin ajatus oli että tämä on hyvä mahdollisuus kokeilla uusia pelaajia. Mukana on sellaisia pelaajia, jotka ovat nousseet esille tällä liigakaudella. Olen tietysti itse seurannut pelejä ja keskustellut lisäksi valmentajien kanssa, päävalmentaja Jaakko Laitinen kertoo.

- Sen lisäksi mukana on pelaajia, joilla on alla vasta pari maajoukkuetapahtumaa. Vastaavasti useampi pelaaja, joka on ollut mukana kaikissa tapahtumissa, ei ole nyt tällä leirillä mukana, mutta varmasti on taas jatkossa.

Naisten maajoukkue valmistautuu historiansa ensimmäisiin EM-karsintoihin ja huhtikuun leiri pidetään osin myös tätä silmällä pitäen.

- Meillä on ollut nyt mukana 20 pelaajaa, jotka ovat osoittaneet pystyvänsä pelaamaan kansainvälisiä pelejä. Tähän ryhmään on nyt tavoitteena saada lisää pelaajia ja kasvattaa rinkiä sen myötä, Laitinen toteaa.

- Lisäksi tarkoitus on antaa vahvaa viestiä seuroihin päin. Ellei poisjääntejä tule, tämän leirin jälkeen jokaisesta Naisten Futsal-Liigan seurasta on ollut edustus mukana maajoukkuetapahtumissa.

Uusien nimien myötä leirillä keskitytään Laitisen mukaan pitkälti edelleen perusasioihin.

- Osalla se tulee vähän kertauksena, mutta uusille pelaajille tulee varmasti paljonkin uutta - millaisia taitoja ja taktisia kykyjä uskomme, että kansainväliseen pelaamiseen vaaditaan. Aika perusasioita käydään paljon läpi, mutta samalla pidämme jo heinäkuun ja karsinnat mielessä, Laitinen painottaa.

- Tästä leiriryhmästä moni tulee varmasti joka tapauksessa olemaan karsinnoissa mukana.

Leiri järjestetään Eerikkilässä 13. - 15.4.

Pelaajat leirille:
Maalivahdit (4)
Siiri Lilja, MuSa Futsal
Tiia Ropanen, ACE
Lilli Sandström, Ilves FS
Emiilia Syvänen, Ilves FS
Kenttäpelaajat (16)
Jonna Aro, ACE
Tiialeena Hakala, FC Sport juniorit
Pirta Hiukka, GFT Prinsessat
Heta Huhtaniska, FTK
Sanna Rautio, FTK (nimetty Jonna Hyvärinen, Ilves FS tilalle 3.4.)
Jenni Häkli, Ilves FS
Tiia Juntikka, FTK
Anna Keränen, FTK
Ilona Mikkelä, Liikunnan Riemu
Maria Mäntylä, Ilves FS
Siiri Perälä, KaDy
Rosa-Maria Sirén, Ylöjärven Ilves
Sini Sutinen, Ylöjärven Ilves
Tiina Takala-Hakomäki, FC Sport juniorit
Maria Tetri, ACE
Maarit Vitikka, FC Sport juniorit