Takaisin
20.2.2019 klo 20.14

Lauri Malm sai elämäntyö palkinnon

Jaa:

Pohjoisen palkintogaalassa elämäntyöpalkittu Lauri Malm 

Jalkapallo kuului tietenkin luonnollisena osana Laurin lapsuuden ja nuoruuden harrastuksiin. Ykspihlajan Reiman riveissä hän pelasi piirisarjaa sekä junioreissa että myöhemmin seuran kakkosjoukkueessakin.

Oulussa kolmen pojan isänä jalkapallo tuli virallisemmin kuvaan vuodesta 1983 alkaen. Silloin Oulun Työväen Palloilijoiden silloinen puheenjohtaja Esko Kylmänen tuli pyytämään Lauria seuratoimintaan ja samana vuonna hän aloitti nappulapäällikkönä ja kaupunginosajoukkueen valmentajana.

Vuodesta 1986 alkaen hän toimi seuran junioripäällikkönä ja sen myötä seuran johtokunnan jäsenenä. Tuota johtokunnan jäsenyyttä kestikin sitten 32 vuotta. Seuran puheenjohtajan tehtävissä Lauri tuli toimineeksi 16 vuotta.

Luottamustehtävien ohella Lauri on valmentanut kaupunginosajoukkueita ja kaikkia ikäluokkia G-junioreista B-junioreihin asti. Parhaimmat tulokset valmennuksista olivat turnausmenestysten ohella Pohjois-Suomen nappulamestaruus E-junioreiden valmentajana vuonna 1987 ja B-nuorten I-divarijoukkueen valmentajana sarjanousu B:n mestaruussarjaan vuonna 1999.

Vuoden 2000 alussa luottamustehtäviin tuli lisäksi SPL:n silloisen Pohjois-Suomen piirihallituksen jäsenyys ja vuosina 2001-2006 toiminta Suomen palloliiton liittohallituksessa. 

Kahteen erittäin merkittävään asiaan Lauri vaikutti oululaisen ja koko Pohjois-Suomen jalkapalloilun kehittämisessä. Ensin oli Oulun seudun urheiluakatemian perustaminen ja sen markkinointi liiton toimihenkilöille sekä sen jälkeen liikuntapaikkarakentamisen ja alueellisen valmennuksen kehittäminen aluetasolla.  
Liittokokousedustajana hän on toiminut kaksi kertaa.

Oulun edustusjalkapalloilun tilan kohentamiseksi useiden eri seurojen edustajien kanssa käytyjen keskustelujen perusteella Ouluun päätettiin perustaa vuonna 2002 uusi huippujalkapalloiluun tähtäävä seura. Lauri oli yhtenä mukana perustamassa AC Oulua neljän seuran toimesta: Oulun Luistinseuran, Oulun Palloseuran, Tervareiden ja OTP:n. 

Tämän uuden yhdistyksen, välillä varsin kivisenkin kauden, hallituksen jäsenenä Laurilla on toiminta jatkunut 17 vuotta. Viime vuodet ovat osoittaneet, että AC Oulusta on pystytty tekemään suurelta osin kriteerit täyttävä laadukasta jalkapalloa toteuttava edustusjoukkue, joka ansaitsee jälleen korkeimman sarjatason.

Lauri on toiminut myös Oulun seudun urheiluakatemian toiminnassa Oulun seudun ammattiopiston yhdyshenkilön roolissa. Siinä hän on voinut vaikuttaa myös akatemiajalkapalloilun ja sen koko toiminnan kehittämiseen.

Jalkapalloilun edunvalvontaa Laurilla on ollut mahdollista hoitaa myös Pohjois-Pohjanmaan Liikunnan hallituksessa toimiessaan 2000-luvun alussa. 

Kiitos Lauri erittäin ansiokkaasta työstäsi futiksen eteen. Ja sehän vain jatkuu :)

-Palloliiton väki-

 

Laurin kuva Jouni Ylisuutari