Takaisin
15.6.2019 klo 08.20

Cupin finaalitappiot hyvin Ilveksen Hilanderin muistissa

Jaa:

Ilveksen maalivahti Mika Hilander on kerran urallaan päässyt juhlimaan Suomen Cupin voittoa, mutta kolikon toisella puolella on myös kolme finaalitappiota.

Hilander voitti Suomen Cupin vuonna 2007 Tampere Unitedin paidassa, mutta oli tuolloin kakkosvahdin roolissa. Pelatessaan KuPS:ssa kausina 2011-13 hän koki kolme peräkkäistä finaalitappiota ja ne kirvelivät.

- Minulla oli KuPS:ssa joka finaalissa eri rooli. Ensimmäisessä olin aitiossa, kun olin pelannut cupia jo TamU:ssa, toisena vuotena olin penkillä ja kolmantena pelasin. Joka vuosi lopputulos oli sama. Eihän se kauhean hyvä fiilis ole poistua finaalista kolme kertaa tappiollisena. Eikä se ole mukavaa edes yhtä kertaa, Hilander heittää.

Ottelu pelataan Maarianhaminassa Wiklöf Holding Arenalla. Hilander ei kuitenkaan näe IFK Mariehamnin kotietua ratkaisevana tekijänä.

- En tiedä onko sillä hirveästi vaikutusta, sillä olemme pelanneet tällä kaudella hyvin myös vieraissa. Ei sitä kannata hirveästi miettiä, vaan tärkeintä on se, että olemme parhaita kentällä.

Ilveskin saa vankan tukijoukon taakseen, sillä Tampereelta on matkaamassa runsaasti faneja kannustamaan omiaan.

- Keltavihreät värit näkyvät varmasti katsomossa ja se voi itse asiassa sopiakin meille, että olemme vierasjoukkue.

Suomen Cupin finaali IFK Mariehamn - Ilves lauantaina 15.6. kello 16.00 Wiklöf Holding Arenalla. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Jimillä ja Ruudussa.

Lisätietoja lipunmyynnistä >>